Sivut


maanantai 12. syyskuuta 2016

Talon muodonmuutos

Teimme tänä kesänä uuden ulkovuorauksen taloomme. Väittäisin, että ei ihan heti tunnista samaksi taloksi, jos ei olisi samalla paikalla. Väri ja pinta muuttuivat nimittäin kokonaan. 

Talon alaosa on vanhaa hirttä. Hirret on siirretty joskus 90-luvulla tähän paikalle. Sitten tähän on tehty yläkerta ja jossain vaiheessa on ilmeisesti jatkettu myös eteisen ja kylppärin verran. Nämä näkyvät parisen vuotta sitten otetussa kuvassa, joka oli nyt ainut, jonka tähän hätään löysin. Näette siitä kuitenkin suunnilleen, millainen tönö tämä oli silloin. Seinät oli maalattu punamultamaalilla. 



Tässä kuvassa näkyy jo uutta pintaa sekä meidän tekemä laajennos. Tuossa päädyssä on nykyään kodinhoitohuone. Kyseisellä seinustalla oli ennen ulko-ovi. Nykyisen ulko-oven kohdalla oli ennen eteisen ikkuna. Terassi olisi vielä tarkoitus tehdä tähän kohti, mutta se taitaa kuitenkin jäädä ensi kesälle. 


Sama pääty toisesta suunnasta. Seinille laitettiin siis tuulensuojalevyt ja uuden koolaukset ja niiden päälle vaakaan leveää paneelia. Ja kuten huomaatte, seinien väri muuttui aivan kokonaan.




Tämä pääty jätettiin vielä vuoraamatta. Tästä päädystä on parin vuoden päästä tarkoitus jatkaa taloa lisää, joten sen tekeminen olisi ollut aika turhaa työtä. Suunnittelinkin jo, että jos soodapuhalluksella tms. saisi tuon punamullan hirsistä pois ja hioisi tasaiseksi, niin saisin kivan hirsiseinän tulevaan uuteen olkkariin. Nykyinen olohuone on tuon päätyseinän takana.


Talo näyttää nyt paljon uudemmalta. Eräs autonostaja (myimme edellisen automme) sanoikin, että ollaan tehty uusi talo. Itse ainakin olen tyytyväinen muutokseen.

5 kommenttia:

  1. Kovasti ootte uurastanut ja mukavan näköinen oma pirtti on asuttavana. Mun kuopuspoika hankki vaimonsa kanssa rintamamiestalon ja remontoivat sitä, poika teki kellarikerrokseen uuden saunan ja makuuhuoneen, vinttikerroksessa oli lasten makuutila, lapset ovat jo omissa asunnoissaan. Kovaa touhua on remontti, mut tulokset on palkitsevia ja voi olla tyytyväinen. Mukavia syyshetkiä sinne omaan pirttiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää syksyä myös sinulle. :)
      Kyllä se remontointi kannattaa, vaikka työlästä onkin. Saa oman näköisen kodin.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. kirjoitusvirhe tuli sitten..
    Hienosti olette remontoineet <3. Talon ulkoinen olemus muuttui täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Muuttui tosiaan ilme ulkoapäin. Ja on tää kyllä sisältäkin muuttunut täysin. Ja muuttuu lisää, kunhan saadaan kaikki tehtyä loppuun asti.

      Poista