Sivut


maanantai 16. joulukuuta 2013

Ihan pipo juttu

Pipoja on tullut ommeltua kahdessa erässä. Sain tilauksen trikoopipoista, joten tilattujen kappaleiden lisäksi surauttelin muutaman ylimääräisen.
 
 
Ryppypipot on samaa mallia kuin elokuussa ompelemani pipo. Pipoissa on siis rypytys toisella sivulla. 
 
 
 


Sinisiä ryppypipoja tein kaksi, joista toinen meni tilaustyönä, toisen pidin itse.


 
Mustavalkee-raidallisia ryppypipoja tein myös kaksi. Molemmat meni tilaustyönä eteenpäin.


 
Lopuista kankaista tein kaksi ihan normaalia pipoa. Sininen menee kummitytölle ja toinen kummipojalle.



Norsupipot menevät nuoremmalle kummipojalle. Kokeilin tuommoista neliön mallista pipoa ommella ja sehän se vasta helppo malli olikin. :)


Lopuksi tummansini-valko-raidallinen kangas muovautui kahdeksi ryppypipoksi ja kahdeksi tavalliseksi pipoksi. Kaikki menee pukinkonttiin.



 
 
Lopuksi kuva meidän joulukukasta. Luulin ostaneeni punaisen yksilön, mutta valkeat kukat kuitenkin tuli. Kaunis on tämäkin yksilö, joten en valita. :) 

2 kommenttia:

  1. Muutaman pipon sie oletkin surruutellut :). Hienoja!
    Todella kaunis on valkoisenakin. Minusta jopa kauniimpi kuin punainen.
    Itse en ole vielä joulukukkia/-kukkaa hankkinut. Odotan isännältä orkideaa, jota saan varmaan odottaa hautaan saakka XD.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Toivottavasti lahjan saajatkin tykkää. :)

    Minä yleensä ostan itse yhden kukan. Saa nähdä, tuleeko oppilailta kukkia tänä jouluna.
    Orkideat on kyllä hienoja. Minun hoidolla ne tosin vaan kuolis heti. :D

    VastaaPoista