Sivut


torstai 11. heinäkuuta 2013

Neulonta- ja virkkauskansio

Meidän piti koulua varten tehdä monenlaisia kansioita töistämme. Tässä esittelyssä yksi niistä, eli neulonnan ja virkkauksen kansio. Osan malleista olen tehnyt jo yliopistoaikana valinnaiselle käsityökurssille. Samat jutut kävivät tähänkin, sillä miksipä silmukat muuttuisivat? Toki kansioon piti tehdä muutakin.
 
Olen käyttänyt mallitilkkuihin niitä lankoja, mitä en ole muihin juttuihin saanut käytettyä. Siksipä esim. mustat tilkut ei näy kauhean selkeästi. 
 
 






Kirjovirkkaus oli minulle uusi juttu. Väriä toki olen vaihtanut, mutta tuo mallitilkun yläosan mallinen kirjovirkkaus oli ihan uutta. Hoksasinpa tuota tehdessä vihdoinkin, miten tuon värin saa vaihdettua siististi.



 
Yllä ensimmäiset haarukkapitsivirkkaukset ikinä! Ekana mieleen tuotoksesta tuli tuhatjalkainen ja minua alkoi puistattaa aina, kun ajattelinkin sitä...
 
 
Alla ensimmäiset koukkuamiset ikinä.
 
 
Ensin perusmalli: 


Sitten oikeaa eli sileää neuletta muistuttava malli:


Lopuksi nurjaa sileää neuletta muistuttava malli:





Erilaisia neulepintoja. Nämä on vanhoja malleja.







Uutena työnä palmikko.



Ja leveä palmikko, joka näyttää ihan surkealta...



Uutena myös kirjoneuleet, eli kuvio ja pystyraita.




Kansioon piti lisätä myös kolme eri pitsineuletta. Tapani mukaan en lukenut ohjeita kokonaan, vaan etsin itse pitsimallit. Helpommallahan olisi päässyt, kun olisi ottanut yksinkertaiset ohjeet käspaikasta...





Kavennuksia piti olla kolmenlaista. Kaksi löytyi entuudestaan, joten yksi piti kehitellä lisää.






Kansioon piti tehdä myös villasukka. Villasukka eri vaiheineen piti tehdä myös jo yliopistoaikoina, joten se löytyikin jo. Lisäsin kansioon kuitenkin vielä aikuisten kokoa olevan sukan. Siniset mallit ovat lasten kokoa.






Lopuksi kansioon piti lisätä myös lapanen. Tein lapasen myös lasten kokoon. Tein lapaseen peukalokiilan, sillä se on mielestäni käytännöllisin tapa tehdä lapanen.


Esittelen jossain vaiheessa teille myös kirjontakansion. Kuvat ovat jo koneella odottamassa. En halua laittaa kaikkea kerralla, sillä kukaan ei jaksaisi lukea superpitkiä postauksia. :D

Omia muitakin töitä odottaa esittelyjä. 2 revontulihuivia on valmiina, toinen pingotuksessa, toinen odottaa pingotusta. Kolmas on puikoilla. Saatan neuloa vielä neljännenkin, sillä lankaa jää tähteeksi. Yksi huiveista jää itselle, muut lahjaksi/myyntiin/arvontaan.

1 kommentti:

  1. Nelitahokavennus on se, mitä itse käytän sukissa, jos / kun niitä teen. En kyllä tee usein, koska en ole sukkaekspertti. Kaulahuivit ovat enemmän omaa alaani.

    VastaaPoista